Heip!
Mitä ammatillisia taitoja olen syksyn aikana oppinut?
No, olen lyhyessä ajassa oppinut kyllä mielettömän paljon. Ei olisi voinut parempaa ensimmäistä työssäoppimispaikkaa löytyä kuin Levin matkailuneuvonta! Siellä oon tosissani paneutunut eri ohjelmapalveluyrittäjiin ja siellä on vaan ollut PAKKO tietää kaikki Levistä. Olen siis saanut sieltä aikamoisen tietopaketin Levistä ja sen mahdollisuuksista. :)
Ihan konkreettisesti olen siis oppinut miten vastata asiakkaalle sähköpostikyselyihin, oppinut puhumaan puhelimessa!, neuvomaan asiakkaita ihan face to face, postittamaan, käyttämään varausjärjestelmää jne. Varausten tekeminen onkin ollut ehkä isoin juttu jonka olen oppinut ja ensimmäisen varaukseni teinkin vasta pari viikkoa sitten mutta sen jälkeen minua onkin pidetty ihan kokonaisvaltaisena työntekijänä, joka on ollut toisaalta stressaavaa (ei voi enää piiloutua harjoittelija-kyltin taakse vaan pakko ryhtyä toimeen :D) mutta toisaalta tosi hienoa.
Nyt kun minulla on enää muutama päivä jäljellä, osa ohjelmapalveluista tulee jo ulkomuistista. Olen saanut todella laajan tietopohjan siitä mitä juuri Levillä voi tehdä. Minulle juuri sanottiinkin töissä, että seuraava paikka voi tuntua tavattoman helpolta tämän jälkeen :D
Ihanaa joulun odotusta :)!
Saana
maanantai 14. joulukuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Lapin ammattiopisto
- -Laura-
- -Tea-
- Aleksi
- AnnaR
- Annika
- Ari Manninen
- Iida Maijala
- Janita
- Jenni Ollila
- Jenni Tikkanen
- Jusku/L-Inst
- Jussi Perkkiö
- Karoliina Kemppe
- Ksenia
- LAO Matkailuopiskelija
- Lapin ammattiopisto
- Laura
- Maija Palosaari
- Malla
- Mari Kovala
- Matti Kuru
- Milli
- MinnaT_S
- Mira Körkkö
- Niina P.
- Niko.Puurula
- Nila
- R
- Riikka
- Saana
- Samuli
- Sofia Lehtonen
- Talvikki
- Tilli
- Timo K
- Veli-Matti Hettula
- hennaleena
Lukijat
Blogiarkisto
-
►
2010
(101)
- ► toukokuuta (4)
- ► huhtikuuta (20)
- ► maaliskuuta (17)
- ► helmikuuta (24)
- ► tammikuuta (34)
-
▼
2009
(54)
- ▼ joulukuuta (9)
- ► marraskuuta (3)
- ► toukokuuta (1)
- ► huhtikuuta (2)
Hei Saaana,
VastaaPoistaHienoa, että olet saanut Top-jaksosta kaiken mahdollisen irti. Asenteesi on aivan ihana, tuumasta toimeen vain rokeasti =D!
Matkailualan perustutkinnon ensimmäinen osa Matkailupalvelun asiakaspalvelu on toteutunut kokonaisuudessa erittäin hyvin käytännön osaaminen puolelta ja tietopuoleista opetustakin sait sen mitä tähän osioon on suunniteltu. Sinun on hyvä lähteä tästä jatkamaan opintoja eteenpäin=)
Hyvää Alkanutta Vuotta 2010!
Terkuin
Sofia