torstai 29. lokakuuta 2009

Hola!

Viimeisellä tunnilla ennen jakson vaihtumista Ari antoi meille tehtäväksi miettiä, kuinka lukio palvelee ammatillisia opintoja matkalla rautaiseksi matkailualan osaajaksi.
Nyt kun lukiota on jo kohta rankat kolme viikkoa takana, ikävä ammattipuolelle on kova! Minulle ainakin ammattipuolen käytännönläheisempi opiskelu sopi paljon paremmin, ja varmasti monelle muullekin. Lukiossa joutuikin ottaan itseä ihan kunnolla niskasta kiinni, että sai tehtyä kaikki kotitehtävät ja luettua kirjan kappaleet. Siinä onkin yksi asia, joka auttaa meitä ammatissa; vaikka kaikesta ei niin paljoa tykkäisikään, aina ei ole valinnanvaraa. Joskus joutuu kantamaan likaisia astioita keittiöön, eikä silloin auta vikistä vastaan!
Kielitaitoni on jo kerennyt parantumaan huomattavasti, vaikka kauaa ei ollakaan opiskeltu. Jakson alussa huomasi, kuinka englantikin oli todella tylsässä kesäterässä, mutta nyt kun tunneilla on ollut paljon keskustelutehtäviä, puhe alkaa sujua kiitettävästi. Karon kanssa aloitettiin myös espanjan opiskelu iltalukiossa, ja se on ollut tosi kivaa! Eihän sitä hetkessä uutta kieltä opi, mutta on mukavaa kun osaa edes tervehtiä ja kysyä kuulumisia :)
Jussille terveisiä: ryhmädynamiikka alkaa olla vaiheessa 3, vielä ei ole isompia erimielisyyksiä tullu mutta niitäkin taitaa olla odotettavissa!
-Mari

perjantai 9. lokakuuta 2009

Kuinka lukio palvelee ammatillisia opintojani matkalla rautaiseksi matkailualan osaajaksi ??

Eli tosiaan lukiojakso alkoi ja kestää 2.12 asti. Lukiossa on mennyt ihan hyvin ja onhan se ollut rankempaa kuin ammatillinen, sillä pitää kantaa monia kirjoja mukana ja on ne kaikki kokeet ja yms.Lukiohan auttaa minua monella tapaa tulevaksi matkailualan rautaiseksi ammatilaiseksi.
Siellä saa yleistietoa ja oppii jälleen uutta.
Tietenkin aineet kuten maantieto ja kielet auttavat enenmänkin ..sillä kyllähän meidän täytyy tietää maastamme jotain ennen kuin voimme sinne tehdä elämyksiä .
Ongelmia kielten opiskelun kanssa tuli heti alkuunsa.
Olen aloittanut B2 kielenä 8-luokalla ranskan ja haluaisin jatkaa sitä vielä lukiossa jotta puhuisin sujuvammin ranskaa,mutta joudun joko odottamaan ensi vuoteen ,että muut ovat samalla tasolla kuin minä tai sitten iltalukiossa..saa nähdä miten käy?
Venäjän kieli ei alkanutkaan ekana vuonna ja espanjan kanssa sama ..
No sitten päätin alkaa itsenäisesti opiskelemaan Espanjaa ja Venäjää sen jälkeen ..
Lukio myös auttaa tietenkin ns"hermojen hallintaan" eli tällä tarkoitan sitä että kun stressaan niin osaa käsitellä sitä ja kun tuntuu ettei mikään onnistu.


--Jenni Ollila

lauantai 3. lokakuuta 2009

I jakso lopuillaan

Ruskan värit alkavat haalistumaan , lehdet putoavat ja pakkanen tuntuu aamuisin.
I jakso opinnoissa alkaa olemaan takana ja tuleva viikko tuo paljon muutoksia tullessaan. Kaksoistutkintolaiset lähtevät Kittilässä lukiolle, omien polkujen kulkijat liikkuvat omassa ryhmässään ja laajennetussa TOPissa olijat tutustuvat työpaikkoihinsa.Perusryhmään jää kolme opiskeljaa. Koko ryhmä on todellinen haaste myös ohjaaville opettajille.

I jakso toi meidät ,uudet ihmiset, keskenään tutuiksi, vielä on paljon oppimista toinen toisiltamme, mutta ryhmäytyminen on kuitenkin alkanut. Jaksoon on kuulunut suuria tunteita niin kyyneleitä kuin nauruakin. Pikkuhiljaa olen alkanut puhua teistä minun ryhmänäni.

Jaksopalaute oli minusta aivan ihana. Meillä oli taas kerran paljon asioita hoidettavana ja aika tuntui olevan kortilla. Toivottavasti ryhmänohjaukselliset seikat kuitenkin tuli selviksi ( ellei -muistakaa tulla kysymään). Teistä maistui portfolioiden selittäminen ehkä puulta, mutta minä sain niistä todella paljon. Nyt kun olen lukenut ne läpi voin ylpeänä sanoa, että jokainen joka palautti työn ansaitsee ison kiitoksen =). Riikka ja Talvikki olivat nähneet paljon vaivaa kronologisessa järjestyksessä.Mitä kaikkea olettekaan tehneet elokuun puolenvälin jälkeen. Itsearviot ja kommentit olivat eri töiden parasta antia. Portfolionne on tarkoitus kasvaa teidän opintojenne matkassa, osa nyt niihin laitetuista saattaa tippua pois, osaa saatatte muokata ja kaiken kaikkiaan sen olisi tarkoitus näyttää teidän omaa kasvua niin opinnoissa kuin ihmisenä.

II jaksoa odotellen ja joulunaikaa miettien niin ja tuleehan tässä syyslomakin kohta=)
T. Milli

perjantai 2. lokakuuta 2009

Hei,
Tulin nyt sitten kertomaan omasta työharjoittelupaikastani Levillä.

Olen siis nyt töissä Levilehto Apartments Oy:ssä, joka on huonestoja ja caravaanipaikkoja vuokraava yritys aivan Levin keskuksessa LeviMarketin takana. Levilehdolla on n. 50 caravaanipaikkaa ja n. 35 asuntoa/mökkiä ja majoitustilaa yli 200 hengelle. Levilehdossa on vasta tehty remonttia ja uusittu lattioita, peitteitä yms... ja nytki asennetaan huoneisiin uusia laajakuva telkkareita ja dvd-laitteita, joten huoneet ovat paljon hienomman näköisiä kuin mitä netissä olevat kuvat antavat ymmärtää.
Töissä täällä on vakituisesti ilmeisesti 3 työntekijää, joiden lisäksi paikalla käy tekemässä joitain asennushommia/keikka hommia poari muuta työntekijää. Yksi työntekijöistä on siivoaja ja yksi talkkari, mutta oikeastaan kaikki joutuvat välillä siivoamaan, myyjän töihin ja muihinkin hommiin. Näin syksyllä paikalla ei ole niin paljon vieraita ja suurin osan vieraista on työmiehiä. Sitten talvikauden avajaisten jälkeen täällä on kuulemma hirveä kiire ja paikalla on paljon englantilaisia.
Itse olen nyt siivoillut ja opetellut kassakoneen käyttöä ja miten yöpyjät merkataan ylös tietokoneelle yms... Tänään ohjelmassa on ollut paljon siivoamista, koska Lemminkäisen työntekijät lopettivat työt ja lähtivät kotiin ja heidän lisäksi pari muutakin huoneistoa on vapautunut. Siivoamisen lisäksi olen toisen työntekijän kanssa istutellut kanervia ja haravoinut pihaa, joten työ todellakin on monipuolista. :)

--salla

torstai 1. lokakuuta 2009

Työssäoppiminen TopLaaja Ryhmä

Hei,
Tervetuloa blogiin!! Kirjoitelkaa blogiin nyt aluksi työssäoppimispaikasta ja siitä minkälaista hommaa pääsette tekemään, mitä päivänne ohjelmaan kuuluuu ym. Pääsemme kaikki tutustumaan toistemme työssäoppimispaikkoihin =)

Sofia

Lukijat